Työnhakeminen onkin sitten mielenkiintoista puuhaa! Useampaa paikkaa olen hakenut ja rima tippuu kokoajan sen suhteen mitä sitä voisi tehdä ja millä palkalla. Huvittavinta on se, että sitten kun sinne haastatteluun saakka pääsee, niin niitä paikkoja alkaa tippua joka suunnalta. Sitten sitä taas arvotaan, että mikähän näistä mahtaisi minua eniten kiinnostaa. No, onneksi tällä hetkellä on vain kaksi paikkaa joista valita. Kolmannesta mahdollisesta tuli tänään sähköpostilla virallinen "ei kiitos", minkä olin lukevinani rivien välistä jo haastattelutilanteessa. Olisi voinut tulla aikaisemmin niin ei olisi tarvinnut jarrutella muiden tarjousten suhteen.

Tiedän, etten ollut ulkonäöllisesti ehkä heidän mieleensä, mutta muuten kyllä erittäin hyvä vaihtoehto työntekijänä kyseiseen hommaan. On kovin jännittävää miten ihmiset elävät eri vuosisadoilla ulkoisen habituksen suhteen. Ei minulla tatuointeja eikä lävistyksiä ole, mutta korvakorut taisivat olla tälle työnantajalle liikaa. Toisaalta, ei tuo työympäristö olisi ollut minua varten jos noin konservatiiviista porukkaa majailee johtoportaassa.

En osaa sanoa kuinka monta vuotta olen tullut katselleeksi kun ihmiset kirjoittelevat nettipäiväkirjojaan. Ehkä nyt oli vaan se hetki, että oli pakko aloittaa itsekin. Monesti on ollut mielessä asioita joista olisi halunnut kirjoittaa jonnekin. Ihan vain siksi, että saisi asian pois mielestä, tai että pystyis jälkeenpäin katselemaan mitä sitä on tullut ajatelleeksi milloinkin. No, tästä lähtee. Nähtäväksi jää, miten aktiivisesti jaksan kirjoitella.

Olen jo elämää jonkin verran nähnyt mies, mutta kovasti on varsinkin viimeaikoina askarruttanut, mitä oikeastaan olen. Osaan vähän kaikkea, mutta en oikeastaan mitään. En ole korkeasti kouluttautunut kuten muut ikäiseni kaverit. Olen ollut täysin tuuliajolla siitä lähtien kun kotoani muutin maailmalle. Ei sillä, ettenkö olisi saanut mitään aikaisiksi, mutta masterplan on kyllä täysin hukassa. Elän hetkessä, enkä osaa sanoa mitä huominen tuo tullessaan. Tällä hetkellä hienointa olisi, jos se toisi uuden työpaikan.

Edellisestä työstäni jäin sairastumiseni myötä pois, kuten myös sitä edeltävästä. Tuntuu trendikkäältä sanoa että burn out vei työni, mutta kyllä siinä on perää. Kovin moni ihminen tänäpäivänä sairastaa jonkinlaista masennusta tai jotain muuta psyykkistä sairautta. Ihmetyttää kovin tämä muotivillitys, mutta samassa liemessä seilataan. Masennuslääkkeitä ja uninappeja nassuun, niin taas jaksaa. Ei helevetti. Minä kun luulin päässeeni kaikenlaisista huumeista eroon jo aikapäivää sitten.

Cheers! Jatketaan paremmalla ajalla. Nyt se nappi naamaan ja unta kaaliin.